← Takaisin blogiin

Ei mulla ole mitään päälle pantavaa

Tuo oli täysin totta. Jotenkin se ajatus hävisi, mitä olin edes etsimässä, kun astuin kauppaan sisälle. Alkoi vain ahdistamaan, koska mikään vaate ei kuitenkaan istu. Alle minuutissa ärsytyksen määrä oli jo niin suuri, että kävelin ulos liikkeestä.

 

Jos paikalle oli vielä edes myyjä kerennyt, jäi hän hölmistyneenä miettimään, mikä meni vikaan.

 

 

Kengät. Toinen inhokkiaihe. Pidän kengistä, mutta kenkien ostamista olen suorastaan vihannut….Ei kiitos minulle korkokenkiä eikä sandaaleita, koska sen lisäksi, että minulla on ollut “pieniä ongelmia” oman kroppani kanssa, inhosin omia jalkojani. Minulla on mielestäni todella rintava jalka ja yksinkertaisesti koin, etteivät ne mahdu mihinkään.

 

Minulla on ollut kummallisia ajatuksia päässä, ja moni niistä niitä liittyy omaan pukeutumiseen – selitin esimerkiksi, että en voi laittaa päälleni hametta, koska en osaisi kävellä hameessa. Ja että kuitenkin unohdan mitä minulla on päällä ja nostan jalat huomaamattani pöydälle juhlissa.

 

Juhlissa? Tuskinpa nyt kuitenkaan.

 

Jostain ihmeen syystä en halunnut pukea päälle kauniita naisellisia vaatteita. Koin, että ne hienot vaatteet ja naisellisuus kuuluvat jollekin muulle, mutta eivät minulle. Että en ole tarpeeksi “jotain”, jotta voisin pukea vaikka sifonkista kauluspaitaa.

 

Pidän kyllä näistä sifonkisista kauluspaidoista ja ne sopivat minulle – samalla tavalla kuin se kukkakuosinen bleiseri, jonka stylisti – ystäväni puki päälleni vuosi sitten Tampereella. Näytin omastakin mielestäni hyvältä se päällä, kun oltiin vielä kotona.

 

Ulkona olikin sitten eri asia.

 

Onnekseni hän otti kuvia, monia. Näytin hyvältä niissä vielä seuraavanakin päivänä ja ajatukset alkoi vapautua.

Tämä sama nainen oli puoli vuotta aiemmin Dubaissa ostattanut minulla vihreän koko pitkän mekon. Tuntui oudolta nähdä siinä itsensä ja vielä oudompaa, että tykkäsin asusta enemmän kuin hullu siitä puurosta.

 

 

Nyt puhun koko ajan siitä ajasta, kun olin jo saanut painoni pudotettua pois, mutta en osannut tai halunnut olla naisellinen. Pienillä osilla kuvio lähti purkautumaan. Paita kerrallaan, kengät kerrallaan. Kaulahuiviin kukkakuosia ja käteen sain kauniin kellon.

 

Pukeutuminen on aina “kiehtonut” minun mieltä, ja olen aina katsellut ihaillen siististi pukeutuvia naisia. Tyylikästä, klassista, huoliteltua. Kalliit merkit näyttää kieltämättä upeilta myös asusteina, ja onhan niissä nyt sitä jotakin. Samaan aikaan olen täysin varma, että pukeutuminen on monille yhtä tuskaa kuin mitä minulle oli.

 

Me puhutaan niin paljon siitä, miltä joku toinen näyttää. Luodaan mielikuva siitä jostakusta tuntemattomasta vaatetuksen perusteella – millaista elämää kukin näyttäisi elävän mekon pituuden ja kaula-aukon suuruuden mukaan.

 

Pukeutumisella viestitetään tietoisestikin paljon; ideologioita, uskontoja, seksuaalista suuntautuneisuutta, mainostetaan firmoja, näytetään omaa menestystä.

 

Kateelliset haukkuu merkkivaatteita ja katkerimmat lähettää vihapostia. -”Sinäkin mokoma, jumalattoman kallista laukkua kannat ja esität olevasi jotain niin suurta.”

 

 

Pukeutuminen herättää meissä suuria tunteita ja arvostelun pelossa mieluusti halutaan olla “näyttämättä miltään”. Neutraaleja. Mikä minulle ennen oli farkut ja toppi, on se toiselle Nanson tunika.

 

Työskentelen kuntosaleilla valmentamassa ja siinä maailmassa kohtaan ihmisiä, jotka kertovat minulle uskallustaan. Eräs oli ostanut värikkäämmät trikoot ja toinen ylipäänsä laittanut urheiluhousut jalkaan monen vuoden jälkeen.

 

Monet naiset myös jättävät tulemasta saleille tai jumppiin, koska heillä ei ole mielestään sopivia urheiluvaatteita eivätkä ilkeä sellaisilla kulkeakaan.

 

Mietin myös, että miksi se herättää niin paljon mielipiteitä  ja varsinkin kyräilyä, jos pukeutuu siististi ja jopa julkaisee itsestään kuvan upeat vaatteet yllä? Miksi meidän on niin vaikeaa sanoa, että onpa kaunis!

 

Kateus. Herääkö sinussa tuo tunne? Ja ärtymys?

 

Minussa herää kateus. Nykyään tosin ihan eri syystä, kuin voisi olettaa. En ole kateellinen enää toisen vaatteista tai ulkonäöstä, vaan aivan eri syistä.

 

Olen nimittäin kateellinen siitä, miten ihmeessä jotkut osaavat meikata itsensä niin kauniiksi ja ottaa sen lisäksi itsestään niin hyviä kuvia! Itse yritän usein kuvata itseäni, joidenkin mielestä rasitukseen asti. En niin millään saa oikeaa kulmaa osumaan, ja aina joku osa  paidasta on rypyssä.

 

 

Pitäisi varmaan ostaa se selfiekeppi, jolla saisi vähän pidemmän varren kuin oma käsivarsi on. Jotkuthan osallistuu kuvaus- ja meikkikurssille enkä näkisi lainkaan ihmeenä, jos joskus itsekin sellaiselle menen.

 

Ajatelkaa, miten moni haave elämästä voi jäädä elämättä sen vuoksi, ettei rohkene kulkemaan tietynlaisissa vaatteissa – oli ne sitten tiukat trikoot liikuntaa varten tai tyköistuva juhlahame. Onneksi lopultakin itse pystyin, vaikka tiukille vetikin.

 

Siltikin pysyin ihan omana itsenä. Ei minun tarvinnut muuttaa itseä, vaan asennetta. Enää ei ahdista seisoa bikineissä muiden edessä tai jopa näyttää teille kuvaa itsestä ne päällä. Jos pukeutuminen vaivaannuttaa sinuakin, mene kohti sitä omaa epämukavuusaluetta. Löydät sen keinon, jolla voisit olla ihan rohkeasti vain sinä.

 

Ei ole yhtään outoa mennä keskustelemaan tyylin ammattilaisten kanssa. Elämästä pitää nauttia – minusta myös näin. Minulle tämä on tärkeä asia, ja vapaus elää omana itsenä on kohentunut vaatekaapin uudistusten myötä. Niin pinnalliselta kuin se kuulostaakin.

 

Ai niin! Eräänä iltana minulle näytettiin tietokoneen ruudulta, että nämä kengät olisi nyt tulossa sinulle. Minulle!!! Mitä rahan haaskausta…. Minullehan ei mahdu mitkään kengät ikinä jalkaan, missään merkeissä, ja hätäilin, että toivottavasti ne voi palauttaa.

 

Miten pahalta voi tuntua tuollainenkin asia. Vaan jos tietää kokemuksesta, etteivät ne kuitenkaan sovi, on alentavaa näyttää se toteen. Katso nyt näitä, tai oikeastaan: älä katso.

 

…..minulla oli postin saapumisen jälkeen itseasiassa kolmet uudet kengät. Hyvin ne mahtui. Ehkä jalan malli on muuttunut tai kenkien tekotapaa muutettu….. vai oliko kyse siitä, että ylipäänsä suostuin kenkiä häpeillen sovittamaan. Ja kyllä ne oli kauniita, minunkin jalassa.

 

Kiitos kun luit tänne saakka. Jos tuntuu, että haluat tulla ohjaukseeni, niin ota yhteyttä. Painonpudotuksessa ja terveysliikunnassa olen rautainen ammattilainen ja tukea, niin psyykkistä ja fyysistä, täältä kyllä löytyy.  

 

Osallistu keskusteluun

Vastaa