← Takaisin blogiin

Aarrekartta… huuhaata vai ei?

Oletko kuullut aarrekartoista, unelmakartoista……? 

Ei siis sellainen kartta, johon on piirretty rasti aarretta varten. Vaan kartta ajatuksista ja haaveista. Tutumpi on varmaan mindmap, eli ns. ajatuskartta jonkun asian saavuttamiseksi. Ala-asteella tehtiin tällaisia miellekarttoja kirjoitelmia varten, jotta tarina säilyy kasassa ja muistaa kirjoittaa kaiken.

 

Olen ollut skeptinen hard-core päästä, ihan kaikkeen ja aivan kaikkeen – arvostellut ja ollut se kulmien nostelija. Niin sitä vain muuttuu ajatukset, kun riittävän monta kertaa näkee vierestä miten muille “käy”  ja lopulta ylpeys antaa periksi kokeilla itsekin.

 

Idea yksinkertaisuudessaan on, että leikkaat kuvia lehdestä sellaisista jutuista, joita itsellesi toivot  ja sitten “odottelet” että ne toteutuu.

 

Itselleni hankalin asia oli sana “unelmat”. Mitä tässä enää unelmoimaan, elämään pilvilinnoissa. Unelmoijat unelmoi tyhjää ja luuletteko, ettei tässä itsekin ole unelmoinut? Mutta katsokaapa miltä näyttää, ei kyllä kovin kummoinen elämä.

 

Viikonloppuisin oli paljon mukavampi raipatella kuin keskittyä. Unelmat pitää tuntea solutasolla, sanottiin. Pitää tuntea ne asiat niin tosina, että voit kuvitella jopa jo eläväsi toivomaasi elämää. ETTÄ SULLA ON JO NE ASIAT, joita toivot.

 

Joopa joo, on tässä parempaakin tekemistä kuin kuvitella tyhjää shaissea. Kunhan selviän läpi tästä, niin se riittää.

 

Ensimmäisen kerran jouduin tekemään tällaisen kartan koulutuksessa, taisipa olla pientä krapulaa alla. Vähän vitsailua asian ympärillä, kellon tuijottelua. No kirjoitetaan nyt niitä sanoja (sillä kertaa tehtiin karttaa “pelkillä sanoilla”) .

 

Kaivoin ne tätä varten esille – olivat muuten kehoanalyysivaakan sivutaskussa. Muistin kyllä, minne olin ne laittanut – vaikka en silloin arvostanut asiaa lainkaan. Kummasti vain muistin… Huomaan miten pää on kehittynyt tuosta parin vuoden takaisesta päivästä.

 

Silloin pääteema on näyttänyt todellakin olevan PÄÄ – teema. En ole toivonut tai unelmoinut mistään muusta, kuin tasapainoisesta elämästä. Onko se nyt koskaan tasapainoista, tiedä tuosta, ja sellaiseen kyllästyisin parissa vuorokaudessa. Kuvaan tähän yhden lapun.

 

 

Oli siellä paljon muutakin, joita en halua tähän kertoa. Huh mikä väsymys korteista nousi. Kun muistelen tuota aikaa, en silloin kokenut itseäni väsyneeksi, vaan biletin, nauroin ja tanssin. Toisin näyttää olleen. Mutta hei, nykyään kirjoitan ihan vapaasti mitä haluan!

 

Vaan siitäpä matka alkoi karttojen parissa. Lapsillekin olen neuvonut, ja aika moni asia toteutunut. Itse en niitä lukenut, ne laitettiin kaappiin piiloon.

 

Aloittaminen on todella vaikeaa, tai ainakin minulle oli. Aarrekartassa pitäisi “vain saada mielikuvitus lentämään” ja tohtia miettiä vähän parempaa tulevaisuutta. Vaikka minulla riittää mielikuvitusta, oli ensimmäisen aarrekartan tekeminen silti vähän sieltä tännepäin.

 

Minun ensimmäisessä kuvallisessa aarrekartassa oli, että oppisin joogaamaan ja tekemään kasvisruokaa sekä mehustamaan. Rahaa en osannut toivoa, koska “pyhänä” ajattelin, etten tarvitse sitä.

 

Tulokset. Osaan joogata, olen ollut retriitillä, mehustin surisee keittiössä ja rahaa ei ole.

Viime kesänä päätettiin pitää ystävän kanssa omat työhyvinvointipäivät. Paikalle kaikki työntekijät eli kaksi kappaletta. Minä ja hän. Osallistumisprosentti sata ja tyytyväisyys päiviin ylitti kaikki odotukset.

 

Lehtiä kerättiin talteen pari viikkoa, sukulaisten ja kavereiden lehtilaatikoista, ja omista säilöistä. Ihan varta vasten kävin ostamassa meille isot kartongit ja liimaa. Voitteko kuvitella, että karttojen tekemiseen meni kaksi päivää!!! Mutta hitto kun tuli hienot!

 

Kuvia oli kymmeniä ja kymmeniä, lauseita ja juuri niitä oikeita juttuja, mitkä löytyi lehdistä. Minulla on myös unelma tietystä autosta, enkä luovuttanut ennen kuin sellaisen kuvan löysin. Lopulta kaksikin. Sinne ne on liimattu…

 

Uudessa kartassa unelmat on kasvaneet taivaisiin – tuokin piti opetella, että oppi ja yritti unelmoida. Lapsethan unelmoi jatkuvasti, kyllä tämä taito on siis joskus ainakin ollut. Omat lapset unelmoi koirasta, jääkiekkojoukkueesta, lentokoneeseen pääsystä jne. Siinä sitä on intoa ja uskoa omiin juttuihin!

 

Sitä piti alkaa sitten heitä “matkimaan”, heittäytyä lapsen tasolle. Aika kivasti onnistuin. Uudessa kartassa on kuvia matkoista, rahaa, auto, kuvia kivasta kodista, ihana terassi, ja sitten sellaisia juttuja, joita en tässä kerrokaan.

 

Mistäs minä tiedän toimiiko tuo edes. Nyt varsinkin, kun ei suksi luista ja on mietittävä uusia ratkaisuja – alkaa kartta ärsyttämään. Miksi ne unelmat ei toteudu ja miksi tämä kaikki on niin hiton nihkeää. Työnsin kartan sivuun, pois silmistä. Muistan kyllä sen olemassa olon.

 

Olen kyllä paljon saanutkin – ihan huomaamatta. Uuden matkalaukun, valmistuin reikihoitajaksi, sain kaulaliinoja, matkan, ihan kivan terassin, juusto-iltoja ystävien kanssa jne. Kaikista näistä on kuva kartassani.

 

Se pitäisi muistaa noiden aarrekarttojen kanssa, ettei pidä ajatella ja asettaa sääntöjä, mistä ne unelmat toteutuu.

 

Esimerkiksi raha. Ei pidä ajatella, että se tulee työstä tai juuri siitä yrittäjyydestä. Se voi tulla ihan jostain muualta, vaikka sieltä perinteisestä lottovoitosta. Nimittäin jos asettaa rajoja kuvien toteutumiselle, niin sitten niiden tuleminen hankaloituu… kuulemma.

 

Kartta on iso, enkä halua sitä kokonaisuudessaan kaikille jakaa. Jos joku teistä käy minun luona, näkee kartan. Tai nyt ei ainakaan heti, koska olen kääntänyt sen ympäri. Tämmöiset ajat tällä hetkellä.

 

Kyllä minä menen jalat maassa tuon kartankin kanssa. Ei se ole suoraan ostoslista universumilta, vaan täytyy töitä tehdä itsekin. Tavallaan kartta on myös eteenpäin vievä voima, koska sain leikattua siihen juttuja, joita haluan tehdä koko elämäni kuluessa.

 

Mietin kyllä, että tulikohan tehtyä vähän liian suuret unelmat.

 

 

Varsinkin itsenäisiä yrittäjiä kannustetaan tekemään noita karttoja, jotta jaksaa mennä kohti omia unelmiaan. Minusta tuo kartan tekeminen oli kuin kirjan lukemista, silloinhan sitä eläytyy kirjan tarinaan mukaan. Hyvää “viihdettä” ihan omasta päästä.

Jotkut ovat tehneet aarrekarttoja perheensä kanssa.

 

Helposti tuossa vaan jää, ainakin äitinä, ne omat haaveet lasten haaveiden taakse. Joten jospa tekisit sen ihan itsestäsi…. ? Ensin pienistä asioista ja sitten suuremmista. Muista, kun leikkaat kuvia, että ne on SINUN toiveita.

 

Mieti mistä haaveilet, ala lukemaan lehti jatkossa ns. sillä silmällä. Aina kun näet jonkun kivan puseron, ehkä kodinkoneen, matkakohteen, kuvan harrastuksesta, jota olet halunnut kokeilla…leikkaa kuva talteen. Laita talteen laatikkoon ja sitten jonkun ajan päästä liimaa ne isolle kartongille kiinni. Tai voithan ne liimata vaikka heti, ei tuohon sääntöjä ole.

 

Siihenkään ei ole sääntöjä, mitä toivot ja mistä unelmoit. Rajoja laittaa sinun pää. Ei sitä karttaa tarvitse kenellekkään näyttää tai edes kertoa että olet sen tehnyt.

 

 

Aah, yksi juttu vielä! Vaikka olisit jonkun tahon järjestämässä aarrekartta tapahtumassa: muista että ne on sinun unelmat. Tietysti työnantaja toivoo, että unelmoit vaikka työssä kehittymiseen liittyvissä asioissa. Entäs jos et oikeasti haluakaan olla siellä enää töissä..

 

Jos ne unelmat ei tunnu tosilta mitä siellä kirjoitat, leikkaat tai piirrät, vaan toisen asettamilta toiveilta, ei ne toteudu. Ei se kouluttaja tule arvostelemaan, että tsot tsot – nyt on kuule väärät unelmat.

 

Onnea ja iloa tähänkin päivään sulle, kiitos kun luit! Minulla monta blogia kesken – toivon ja unelmoin, että aikaa järjestyy, jotta saan kirjoitettua niihin viimeisen pisteen.

 

Sonja

 

Ps. Muista valmennus www.ilonkautta.fi

Osallistu keskusteluun

Vastaa