← Takaisin blogiin

Tahdotko ihan “aikuisten oikeesti”?

Millähän sanalla ja lauseella tämän blogin aloittaisi, että saisin tähän sellaisen jäätävän aloituksen??? Että STOOOOOOOP!!!!!  Lue tämä kiitos ajatuksella!

 

Aina elämäntapojen muutoksen yhteydessä puhutaan ruuasta ja vedestä, liikunnasta, unesta ja stressin poistamisesta. Näin ja näin kun teet, saat tulokset aikaan. Kärry täyteen proteiinia, treenitehot kaakkoon, pää tyynyyn ajoissa  ja tulos syntyy takuulla.

 

Uskallan olla sitä mieltä, että noilla millään ei ole mitään väliä, jos olet etukäteen oikeastaan jo  “päättänyt” epäonnistua.

 

(Toki minäkin puhun näistä aiheista, koska nuo asiat jokainen asiakas haluaa kuulla ja oppia. Hyvinvointi sitten alkaa lisääntymään ja näkymään peilistä. Samaan tahtiin kerros kerrokselta, kuin sinun paino tippuu ja kunto nousee – kerros kerrokselta. )

 

Sitten tulee kuitenkin se iso MUTTA. 

Tiedän, itsekin painoni kanssa telkunneena, ettei se helppoa ole. Minä olen monta kertaa epäonnistunut, ja sitten aloittanut taas alusta. Jälleen kerran. Tätä samaa rallia vaakan ympärillä ja vaatekokojen vaihtelua jatkui vuosia, ja liian kauan. Varmasti 15 vuotta meni siihen, että lihoin – laihduin – lihoin – laihduin. Kaikki tietävät, ettei tuolle asialle ihan hirveästi itse naureskele.

 

Se on aivan sama, mitä muut sanoo vierestä: -” Näytät tosi hyvältä. Ei sun tarvii laihduttaa. jne” , jos itse koko ajan ja jatkuvasti miettii, miten taas on tullut kiloja.

 

Taika alkoi löytymään, kun olin riittävän vanha uskomaan, ettei mikään muutu, jos jatkan samoilla AJATUKSILLA. Ajatukset ja uskomukset itsestä ja omasta käyttäymisestä, ja elämän OMAN TAHDON ALAISISTA valinnoista. Nämä pitää muuttaa. Annahan kun yritän selittää tuota aika kuivalta kuulostavaa asiaa ihan oman arkeni kautta.

 

Minun ongelma on aina olleet ne irtokarkit. Pystyin helposti olemaan syömättä niitä viikon ja katsomaan, että syön järkevästi jne, näitä perusjuttuja. Sitten viikonloppuna aivan kuin itseltänikin salassa, ostin hirveät määrät karkkia ja söin ne. Annoin siihen itselleni luvan, KOSKA TÄLLAINEN MINÄ OLEN. Tällainen Sonja vain on.

 

Kaverit olivat tottuneet siihen, että syön karkkia ja paljon. Mulla oli aina karkkia käsilaukussa, auton ovissa, keittiön kulmakaapissa. Se oli sitä “tavallista-Sonjaa”, että ostan kaupasta karkkia viikonlopuiksi, lomille jne. Oli todella outoa, jos en ostanut. Tämä tapahtui kyllä todella harvoin, tai itseasiassa ei koskaan – kävin niitä kuitenkin myöhemmin ostamassa eri reissulla.

 

Miten ihanaa oli ostaa iso pussi irtsareita, ja vuokrata leffa. Syödä niitä suklaajuttuja ja hedelmäkarkkeja – ei kirpeitä. Aina, joka viikonloppu ja aika usein viikollakin. Nuo illat viltin alla oli niin tarpeen, kun viikko oli ohi ja seuraavana päivänä ei tarvinnut herätä aikaisin. Ainakaan mihinkään sovittuun menoon, lapsista nyt ei voinut vannoa, herättäisivätkö ne.

 

Sitten lopulta tapahtui jotain, en tiedä monennenko painonpudotuksen jälkeen. Aloin uskomaan niitä ohjaajia, jotka jatkuvasti jankuttivat minulle, että alitajunta uskoo sen mitä sanot!!! – “Oon tosi lihava, hitto kun käyn ostaa karkkia, oon tosi lihava, mulla on hirveet reidet, oon tosi lihava, en mahdu vertsun vaatteisiin enää ikinä, oon tosi lihava” Tätä mantraa toistin niin ääneen kuin ajatuksissa niin paljon, etten osaa sitä edes kuvata teille!

Halusin karkista eroon ja tietysti niistä viimeisistä kiloista ja tiesin, että syy oli nuo karkin penteleet. Vaikka en tuohon alitajunta asiaan siinä vaiheessa uskonut, päätin kuitenkin kokeilla. Rupesin vaihtamaan sitä ajatusta, ettei minun tarvitse olla SE karkinsyöjä.

 

Aloin kuvittelemaan siihen tilalle uudenlaista Sonjaa: -” Olen Sonja, joka ei ahmi enää karkkeja. Olen Sonja, joka ottaa vain muutaman. Olen Sonja, joka sanoo kiitos ei. Olen Sonja, joka syö makeannälkään hedelmän. Olen Sonja, joka poistuu kahvipöydästä ensimmäisenä”

 

Ensin oli halu, joka muuttui tahdoksi. Sitten syttyi hehkulamppu, että alan kuvittelemaan millainen haluan olla. Aloin muuttamaan käytöstä siihen suuntaan ja ihan ensimmäisenä piti hiivata karkit pois. Iso osa omaa identiteettiä itseasiassa! Samalla myös opetella katsomaan itseään peilistä “lempeämmin”.

 

Yhä ne karkit kaupassa minulle huutelee, ja välillä niitä ostan – en todellakaan ole syömättä täysin. Ennen ostin oikeasti noin 8e säkkejä ja tänä päivänä eurolla; kahden euron pussi jo kauhistuttaa. Koska minäkin todella olen vain ihminen niin: siihen sohvannurkka ja karkkipussi mukaan – “lohtutunteeseen” mulla on itseasiassa vieläkin tosi vahva tunneside. Huomaan väsyneenä, että kaipaan tuota hetkeä. Huoltoasemilta ostan suklaata, mutta jätän ne nykyään syömättä. Typeryyttä on edes ostaa ja tuhlata rahansa siihen, mutta toisaalta. Saan sillä ehkä osan tuosta lohdusta kuitenkin….?

 

Jos teet elämäntapojesi muutosta sillä ajatuksella, ettei tämä ole kuitenkaan sinun juttu…. niin älä tee. Menee elämä ja rahat hukkaan. Etsi se TUNNE ja oma tahto – kuka ja mikä haluat olla? Suosittelen kyllä lisäksi vielä realismia, ettet ihan hirveästi pety, jos et fittness lavakuntoon itseäsi ikinä saanutkaan. Ne naiset ja miehet tekee hurjasti töitä!

 

Se karkinsyönti oli sitkeästi “vain se minun juttu”, josta oikeastaan vaan tietämättäni halusin pitää kiinni. Kun lopulta halusin OIKEASTI ONNISTUA, niin tietysti onnistuin. Tuo tapa piti osata “antaa pois”.  Ja se oli helppoa, kevyttä tekemistä, loppujen lopuksi kun oivallus oli tullut. Kerta kerran jälkeen oli helpompaa tulla kotiin ilman karkkia ja oma tahto vain kasvoi! Painostakin muuten tippui ne viimeiset kitukilot, jotka tahdoin pois.

 

 

Jos et halua OIKEASTI muutosta, tekeminen tuntuu raskaalta – niin ruuan kokkaaminen kuin itsesi liikuttaminen. Lähdet väkisin ulos, syöt väkisin vihreää heinää, ruoka on pahaa ja kengät hiertää. Et saa mitään kiksejä mistään painon putoamisesta ja kaipaat olutta saunan jälkeen.

 

Niillä tuloksilla ei ole oikeasti mitään väliä, jos et ole onnistunut samaan aikaan muuttamaan omia ajatuksia itsestäsi, millainen olet ja millaista elämää haluat elää. Väkisin ja haluttomasti tehty tulos on miltei sataprosenttisen varmasti tyhjää työtä. Aivan varmasti on kyllä niitäkin ihmisiä, jotka ovat näin onnistuneet, mutta kyllä ne harvassa silti on.

 

Ennen kuin lopetan, niin vielä yksi asia:  itseluottamus! Mistä sitä löytyisi, että voit muuttaa omia ajatuksia, kun eihän se ole kenenkään muun valinta kuin sinun? Tarvitseeko siitä periaatteessa kertoa kenellekään, että nyt et vaikka käy baarissa? Tai aloitit painonpudottamisen? Joskus voisi olla helpompikin tehdä muutosta ihan yksin ja ostaa ne raejuustot ilman kuvaa facebookiin. Ei tule turhia paineita, ja ehkä silloin keskityt oikeasti omaan itseen, etkä todistele muille. Toki, kavereilta voi saada todella hyvää kannustusta, ainakin tupakanpolton lopettamisessa. Harvemmin laihduttamisessa…?

 

No ni! Mennääs noilla sanoilla nyt ulos blogista, kun yleensä tulen noilla sanoilla sisään liveen Facebookissa 😀 Nähdään, palataan, kirjotetaan, luetaan, eletään 🙂

 

Sonja

www.ilonkautta.fi

www.sonjarasanen.fi

 

Osallistu keskusteluun

Vastaa