← Takaisin blogiin

Kaikki hajoaa

Oltaisko ihan vain tavallisia?

Vaikka olen hyvinvointiohjaaja, ohjaan ryhmiä, treenaan jne, niin olen silti ihan tavallinen.

 

Jos joku bongaa minut syömästä jotain “mitä ei kuuluisi”, sitä ihmetellään. Kun menen kylään vähän vieraammille, moni jännittää ettei minulle olisi mitään tarjottavaa. Tai että kahvimaito on nyt vääränlaista, kun ei ole punaista luomua.

 

Se, että teen tätä hommaa työkseni, ei suinkaan tarkoita sitä, ettenkö minäkin eläisi ihan normaalia arkea. Olette ehkä tavanneet valmentajia, jotka eivät sallisi minkäänlaista lipsumista ja olet saanut siitä omantunnon tuskia. Ja onhan näitä sarjoja tv:ssäkin. Helposti ajatellaan, että kaikki valmentajat olisi sitten samanlaisia. Minun elämäntapa on rento, katson kyllä pääpiirteittäin mitä syön ja miten liikun, mutta en ole tehnyt siitä enää itselleni ns. näkymätöntä vankilaa.

 

Huomaatko koskaan ajattelevasi, että muut elävät unelma-arkea, mutta sinä taas et koskaan? Sulla on ehkä haaveena saada unelmavartalo, hyvä kunto, kaunis iho ja  oppisit syömään terveellisesti… mutta.

 

Yrität ja sitten se ei kuitenkaan onnistu. Työt alkaa klo 7, lapset pitää saada hoitoon ja osa kouluun. Illat kuluu lasten asioiden parissa ja kaupassa, eikä treenaamaan vain yksinkertaisesti jaksa tai ennätä. Viikonloput kuluu siivotessa ja asioiden järjestelyissä, kunnes tulee taas maanantai ja sama rumba jatkuu. Lainatakseni Marko Pyhäjärvejä, tässä toteutuu pyhä kolminaisuus: töihin – kauppan – kotiin

 

Minä olen pudottanut oman painoni pois useaan kertaan, treenannut itseni aivan puhki ja niin kipeäksi, ettei paljon naurata. Olen ollut syömättä ja sitten ahminut. Aloittanut karkkilakon, joka päättyy saman päivän iltana. Kokeillut kaalikeitot, greippidietit, karpannut…..Tiedän, mitä on pyörittää arkea lapsikatraan keskellä ja olla niin väsynyt, että nukahtaa iltaisin ennen lapsia. Hermot on tiukalla, hymyä ei tahdo irrota ja kaikki hommat yksinkertaisesti leviää käsiin. Mitään asiaa ei saa kunnolla hoidettua ja ne mitä aloittaa, unohtuu puolitiehen.

 

Kaikki hajoaa

Ne on karseita päiviä, kun unohdan lasten koulun tapahtumat,  vien vahingossa luistimet päiväkotiin vaikka oli uintia, laitan lapsen kouluun 1.5h myöhässä, en muista milloin on kenenkin turnaus, unohdan ostaa sen vessapaperin – TAAS! Näitä sattuu aivan kaikille,  unohduksia ja tavaroiden katoamista. Eniten ratkaisee se, miten noihin asioihin suhtautuu ja miten alkaa käyttäytymään, kun on näitä “sattuu ja tapahtuu” päiviä.

 

Olen polttanut itseni loppuun ja tunnistan nykyään ne hetket, kun alan käymään ns. kierroksilla. Esimerkiksi kun ryhdyn tekemään liikaa töitä ja tiukat päivät lasten kanssa saa ne tunteet pintaan. Kun nuo tunteet tulevat, lopetan enkä yritä enää. Se ei suinkaan tarkoita, että en tekisi töitä tai hoitaisi lapsia. Mutta mitä en yritä, on esimerkiksi etten yritä ennättää laittamaan kunnollista ruokaa tai itse salille treenaamaan. Jätän osan töistä seuraavalle päivälle.

 

Lähden asettamaan asioita tärkeysjärjestykseen, ja teen sen minkä kerkeän ja aina olen kyllä kaiken välttämättömän kerennyt. Työt on hoidettu siihen mittakaavaan kuin sinä päivän on ollut tarkoitus, kalapuikot maistui lapsille, oma ruoka salaattibaarista hoitui kätevästi eikä tuo kuntokaan ole laskenut, vaikkei aina treenaamaan kerkeäkään. Pääasia, ettei mennyt hermot.

 

Luen minäkin muiden yrittäjien tekstejä, jossa he kertovat omasta päivärytmistään ja miten tekevät päivittäin 12-14h töitä. Minä en siihen yksinkertaisesti pysty ja se riittää, minkä pystyn tekemään ilman stressireaktioita. Laiska en todellakaan ole tai jätä mitään tekemättä saamattomuuttani. Sama asia on näiden laihdutusten ja kuntokuurien kanssa; tekin luette tekstejä onnistumisista ja miten upea olo on nyt ollakaan!

 

Jostain meillä on hirmuisen tiukassa tuo ajatus, että “kaikki muut onnistuu”. Niin yrittäjinä kuin elämäntapojen muutoksissa. Ihmiset puhuvat minulle helposti – ja kaikilla on kyllä ihan yhtä vaikeaa. Huolet ja haasteet on erilaisia, mutta voin sanoa, että ne “muut” on aivan samanlaisia kuin sinä siinä. Jos katsot vaikka lehdestä jotain ihailemaasi vartaloa, mieti mikä paine hänellä on esimerkiksi pysyä siinä. Se vartalo on hänen työ ja ihmiset tiiraa suurennuslasilla jokaista suupalaa. Tai vastaavasti suurperheen äiti saattaa kehua lehdessä miten ihanaa heillä perheenä on – ja polttaa kääminsä totaalisesti seuraavalla “perhemarket” reissulla. Taas tuijotetaan ja tuhahdellaan…..

Aikakausilehtiä

Sitten on näitä julkisuudessa suuria määriä painoa pudottaneita, jotka hetki sitten olivat kertomassa miten muutos oli helppo. Ja nyt paino onkin tullut takaisin. Mieti mikä paine näillä ihmisillä on!

 

Kaikki nämäkin on ihan tavallisia ihmisiä.

 

Toivoisin, ettei kukaan yrittäisi liikaa. Väsyneitä ja loppuupalaneita on jo ihan liikaa, ja mainosten paine ja muiden alatyylin kommentit vain pahentavat asioita. Loppuun tietysti muutama sananen omasta valmennuksesta, koska siellä pyrin välittämään eteenpäin tätä riman laskemista ja SILTI saavuttamaan jonkun unelman.

 

Ilonkautta valmennus on minusta oikeasti arkeen sopiva. Siinä ei yritetä liikaa, mutta silti voin luvata, että kunto nousee ja sen myötä mieliala. Tein valmennukseni kaikille tavallisille ihmisille; perusruokaa ja perusliikuntaa. Siltikään sen ei tarvitse olla tylsää, tämän peruselämän. Päinvastoin, minulla ainakin on todella hauskaa! Minä elän ja nautin – niin terveellisestä ruuasta kuin juustoilloista ystävän kanssa, valkoviinistä sekä kanasalaatista. Nautin hyvistä treeneistä ja sohvailloista. Hoidan lapsiani ja ystävyyssuhteita – askartelen lasten kanssa ja rupattelen illalla puhelimessa elämästä.

Askartelu

Minuun voit todellakin olla yhteydessä, laittaa viestiä ja yrittää saada kiinni puhelimellakin. Nettivalmennus löytyy sivulta www.ilonkautta.fi , ensimmäinen ryhmä starttaa 4.12 ja blogeja on tulossa tietysti lisää – tätä tykkään tehdä. Kirjoittaa 🙂

Osallistu keskusteluun

Vastaa